Suomenmestaruus 2019 BSF, Pori

BSF:n järjestelyt olivat erinomaisia sekä vesillä että rannassa. Perjantaina päivän mittaan vahvistuneen tuulen ja suurten aaltojen vuoksi kilpailulautakunta ei lähettäny purjehtijoita vesille lainkaan. Kisassa päästiin kuitenkin ajamaan 7 lähtöä, kun lauantaina ajettiin neljä lähtöä tasaisessa keskituulessa ja Sunnuntaina kolme 9-13 m/s tuulissa. Kilpailu mitaleista oli erittäin tiukkaa ja vielä ennen viimeistä lähtöä kuusi venettä oli tiukasti kiinni mitalikannassa.

Suomenmestariksi tänä vuonna purjehti FIN-958 Wenda, NPS: Jan Forsbom, Iiro Törnström, Timo Lankinen ja Jukka Nikulainen. Hopealle purjehti FIN-864 Merith, TPS: Teppo Järä, Ville Ruusunen, Roosa Juup ja Markus Söderlund. Pronssia saavutti FIN-961 Cascade, HSK: Stefan Winqvist, Anders Cederberg ja Tommy Andersson.

Tulokset

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *