Muutos SM-kisan kilpailukutsuun ja pientä lisäinfoa!!

Pieni muutos perjantain aikatauluun. Kipparikokous klo 11.00 ja ensimmäinen varoitusviesti 12.55!

Suomen H-veneliiton vuosikokous pidetään KPS:n tiloissa perjantaina kisapäivän jälkeen. Samalla KPS tarjoaa
lohisoppaa!

Lauantaina kisan jälkeisen KPS:n ja H-veneliiton yhdessä tarjoaman yhteisruokailun lomassa arvontapalkintoja. Olethan siis paikalla kumpanakin iltana.

Lisäksi huomioithan, että kunakin kisa-aamuna Eagle Marine yhdessä Olvin, K-Market Mussalon ja K-Supermarket Pookin
kanssa tarjoaa eväspaketin kuhunkin kisailevaan veneeseen sekä yhden oluen per purjehtija kunakin kisapäivänä.

Terveisin, pj Pihvi

MM-kisat Warnemunde

Tämän kesän MM-regatta käytiin Warnemundessa Saksassa. Kova tuulinen viikko päättyi jo jopa tylsästi Tanskan Claus Höj Jensenin voittoon, ties monennenko kerran. Toki tällä kerralla voitto marginaali oli lähes pienin mahdollinen, eli samoissa pisteissä ollut Anders Bertelsenin miehistö jäi toiseksi vain yhden lähtövoiton vähemmällä sarjalla.

Suomalaisista venekunnista parhaiten purjehti Roope Heikkilän venekunta tasaisella sarjalla sijoittuen kahdenneksitoista. Jari Saarisen venekunta oli 16. ja Team Eagle Marine 18.

Saksalaista tarkkuutta noudatettiin osassa kisojen toiminnoista, kuten mittauksissa, mutta jossain vähän lipsuttiinkin. Lähes kaikki tilaisuudet alkoivat noin ajallaan, eikä radallakaan lautakunta ollut aina aivan hereillä varsinkaan lähtölinjan osalta.

Pursiseuralle saavuttaessa Saarisen Jari tokaisi, että Dubaihinko me ollaan tultu. Sen verran hulppealta miljöö näytti. No siihen se sitten jäikin. MM-kisojen liittäminen ison tapahtuman, niin kuin nyt Warnemunde viikon yhteyteen ja tuominen vielä yli suureelliseen satamaan, vie ison osan kisan tunnelmasta ja yhteisöllisyydestä. Satamassa ei ollut käytännössä pursiseuraa eikä varsinaista purjehtijoiden kokoontumispaikkaa lainkaan. Lautakunta ja osa muustakin henkilökunnasta oli roudattu BYC:ltä Berliinistä kisoja järjestämään. Kaljaa toki riitti, niin ettei kaikkea jaksanut edes juoda. Positiivista oli kaljan kanssa tarjottu after race keitto, josta toki olisi purjehtijoita voinut ensimmäisinä päivinä hiukan informoida.

Mielipide kisajärjestelyistä on tietysti jokaisen oma ja henkilökohtainen. Omasta mielestäni tämän vuotinen regatta ei jää klassikoiden joukkoon. Ensi vuonna Malcesinessä fiilis on varmasti toisenlainen.

pj Pihvi

PERUUTUS!!!!

Ikäväkseni pitää todeta, että toinenkin tämän kauden Ranking-osakilpailu (Kokkola) on peruttu. Päällekäin buukkauksen, eli GSF:n saaren kaikkien tilojen vuokraaminen toiselle käyttäjälle estää mielekkään kilpailutapahtuman järjestämisen Kokkolassa elokuun 6-7 päivä.
H-veneliiton hallitus tutkii mahdollisuutta järjestää peruttu Ranking-osakilpailu jollakin toisella paikkakunnalla.

pj Pihvi

Porin Ranking-kilpailu on peruttu

18-19.6. Poriin sovittu Ranking-sarjan osakilpailu on peruttu päällekkäisten kilpailujen takia.
Ranking-sarjassa purjehditaan siis tällä kaudella vain viisi osakilpailua.

Päällekkäinen kilpailu eli Helsinki Regatta on avannut ilmoitautumisen H-veneille täksi päiväksi ja H-veneliitto suositteleekin nyt venekunnille keulan kääntämistä Porista Helsinkiin. Ilmoittautumisen voi tehdä Manage2Sailissa normaalilla ilmoittautumismaksulla.

BSF palauttaa Poriin ilmoittautuneiden venekuntien ilmoittautumismaksun.

T. pj Pihvi

Kommodori race, Lahti 21-22.5.2022

H-veneiden kilpailukausi avattiin parin vuoden tauon jälkeen taas Lahdessa Vesijärvellä.

Lauantaina saatiin purjehdittua 4 lähtöä. Tuulen voimakkuus vaihteli paljon, puuskat yltyivät välillä vihaisiksi ja jokaiselle lähdölle saatiin eri voittaja. Kalustorikoiltakaan ei vältytty. Kaksi venekuntaa joutui paikkailemaan kalustoa purjehdusten aikana, joka näkyy myös tuloksissa. Sunnuntaina tuulta odoteltiin pari tuntia, jonka jälkeen saatiin yksi startti aikaiseksi erittäin haastavissa ja vaikeasti ennustettavissa tuuliolosuhteissa. Lähdön aikana tuuli välillä mistä sattuu ja välillä tuuli loppui kokonaan. Lähtö saatiin kuitenkin ajettua läpi ilman keskeytystä.

Kilpailun voitti viimekauden ranking mestari TPS:n Teppo Järä, Ville Ruusunen ja Markus Söderlund. Toiseksi purjehti RPS:ää edustavat Ville Ämmälä, Pekka Ämmälä ja Toni Kujansuu. Pronssille NPS:n Roope Heikkilä, Jere Mikkola, Alvari Suonpää ja Pessi Salmela.

 

Tulokset: Kommodori Race manage2sail

Jäät sulaa ja kausi lähenee

Se on taas se aika vuodesta, että aletaan kaivaa veneitä naftaliinista ja vilkuilemaan kesän kisakalenteria. Manage2sailissa on avattu ilmoittautuminen kauden ensimmäiseen ranking-kisaan Lahden Kommodori raceen.

Saksan MM-kisoihin halajavat voivat myös käydä ilmoittautumassa samaisessa paikassa. Jos ilmoittauneiden määrä ylittää kiintiömme katsomme onko villejäkortteja saatava ja jos tarvetta sen jälkeen karsitaan.

Kevät terveisin, pj Pihvi

IHA terveiset MM Garda 2023

Tervehdys,
Ajankohta siis muuttunut heinäkuun alusta heinä elokuun taitteeseen.
Tämä on kaikille, jotka eivät ole Gardalla purjehtineet, ”unelma reissun” paikka.

Alla kansainvälisen liiton Mads Korsgaardin info kirje.

T. pj Pihvi

Dear Chairmen for National H-boat associations (NHA) and representatives for countries aiming to form a NHA

It is a pleasure to relay that it is now confirmed that the World cup 2023 will be on Lake Garda, Italy, during these dates:
• 30-31st July 2023, measurement
• 1-4th August 2023, racing
• Pre-Worlds “Alpen pokal” is 27-29th July 2023

Please all share this information on your national websites as IHA will post is our h-boat.org in the nearest future.

While we are looking forward to racing on lake Garda, don’t forget to enter also for the 2022 World Cup in Warnemunde, 3-8th July 2022. Entry is done on manage2sail.com – direct link

Looking forward to seeing many boats on the race course and I wish you all good winds.

Sincerely Yours

Mads P.G. Korsgaard,
President, IHA

Tahkon korkeanpaikanleiri ja ensi kesän jäsenmaksu

Taas kerran vietettiin viikonloppu Tahkon maisemissa. Rinteet olivat loistokunnossa ja kymmenkunta h-veneilijää nautti ajoin lähes tyhjistä rinteistä ja hisseistä.
Ruoat loihdittiin mökillä itse ja illat sujuivat purjehdus-lautapeliä pelaten. Ääni nousi ajoittain samoihin desipeleihin, kuin tiukimmissa tilanteissa oikeissa kisoissa kesäisin.

Siinä onkin hyvä aasinsilta siirtää katseet ensi kesän ranking-sarjaan. Ensimmäinen steppi on liiton jäsenmaksun maksaminen.
Eli tuumasta toimeen ja maksu 40€ Suomen H-veneliiton tilille FI8983117711505554.

t. pj Pihvi